Hylkyihin liittyvää hajatietoa
Mundogas Oslo oli yli 91 metriä pitkä norjalainen tankkeri. Sen keulassa oli kolme ja perässä kolme kaasusäiliötä. Se oli ollut liikenteessä vain muutaman vuoden ja oli joka suhteessa turvallinen kaasunkuljetusalus. Miehistöön kuului 32 henkilöä, joista useimmat Norjasta ja kymmenkunta Brasiliasta, Portugalista ja Espanjasta.
Lokakuun lopulla vuonna 1966 alus oli matkalla Ruotsin rannikkoa pitkin Uuteenkaupunkiin tankeissaan 2.000 tonnia ammoniakkia. Sää ei ollut paras mahdollinen, näkyvyyttäkin oli vain 300 metriä.
Suomalainen höyrylaiva Sara ilmestyi kuin tyhjästä ja osui Mundogasin styyrpuurin kylkeen. Mundogas sai pahan kallistuman ja Sara vakavia vaurioita keulaansa.
Tankkerin perä vajosi vain viitisen minuuttia myöhemmin, ja miehistön oli jätettävä alus. Keula puolestaan nousi ilmataskun ja vettä keveämmän lastin kannattamana kymmenkunta metriä vedenpinnan yläpuolelle. Alus jäi kellumaan -10 Celsiusasteisen lastinsa turvin ja ajautui päivän mittaan meripeninkulman verran itään. Lopulta alus upposi 65 metrin syvyyteen, keulan vajotessa pohjaan viimeisenä, viikon perää myöhemmin. Paikka on vilkkaalla väylällä 9 mpk Grundkallenista itäkoilliseen.
Kahden muun laivan avustamana Saara nilkutti Raumalle korjattavaksi. Mundogasin miehistö, matkustajat ja mukana olleet koirat saatiin kaikki pelastettua.
Pelastusyrityksistä huolimatta Mundogas jäi pohjaan hylyksi. Veden lämpötilan ja lastin tiheyden muutosten johdosta siitä tuli ”aavehylky”. Keula nousi joskus merenpintaan ja upposi taas. Siis todellinen uhka merenkululle. Pari vuotta tämän jälkeen ryhmä suomalaisia amatöörisukeltajia yritti pelastaa alusta päästämällä ammoniakki pois ja täyttämällä säiliöt ilmalla. Yritys epäonnistui ja jäi kesken kun yksi sukeltaja menehtyi. Tyhjennetty kaasutankki alkoi irrota hylystä. Vuoden 1969 marraskuun alussa havaittiin yhden tankin ajelehtivan Ahvenanmaan saaristossa. Se korjattiin pois olemasta vaaraksi merenkulkijoílle.
Sittemmin hylky on saanut olla rauhassa lukuun ottamatta kirjoituksia siitä, mitä tapahtuisi jos jotain yllättävää ilmenisi. Ruotsin Merenkulkulaitos on kirjannut yli 17.000 hylkyä Ruotsin rannikoilta. Niistä 31 on luokiteltu ympäristövaarallisiksi. Mundogas Oslo on yksi näistä.
Haverista on yksityiskohtaisia uutisia Helsingin Sanomien Aikakoneen näköispainoslehdissä 23.10.1966 s. 18 ja 19 sekä 24.10.1966 s. 10. Sisäänpääsyä varten pitää olla HS-digitilaaja.
Suomalaisen moottorialus Irman pituus oli 44,64 m ja leveys 7,55 m. Alus oli antrasiittilastissa Ahvenanmeren pohjoisosassa matkalla Raumalle kun se katosi 10 boforin myrskyssä lähettämättä hätäkutsua. Haverissa kuolivat kaikki laivalla olleet 11 henkeä: seitsemän hengen miehistö, kapteenin vaimo ja pieni poika sekä perämiehen ja konemestarin vaimot.
Viimeinen puhelinyhteys Irmaan oli perjantai-iltana aluksen ollessa Märketin luona. Sen oletettiin saapuvan Raumalle lauantai-aamuna. Laivan etsinnät aloitettiin kuitenkin vasta maanantaina, koska sen luultiin olevan myöhässä myrskyn takia.
Ilta-Sanomien uutisen 22.5.2019 mukaan hylky on löydetty.
Haverista on yksityiskohtaisia uutisia Helsingin Sanomien Aikakoneen näköispainoslehdessä 29.10.1968 s. 7 ja 12. Sisäänpääsyä varten pitää olla HS-digitilaaja.
S/s Hera oli rakennettu Englannissa ja ostettu Suomeen Ahvenanmaalle vuonna 1935. Matkallaan Danzigista Mäntyluotoon laiva osui Ahvenanmeren kapeikossa neuvostoliittolaisen sukellusvene S-13:n ulottuville ja tuli torpedoiduksi. Koko miehistö onnistui ahtautumaan kahteen pelastusveneeseen. Sukellusvene tulitti toista venettä viidesti, osumatta. Molemmat veneet onnistuttiin soutamaan Saltvikiin, ja niin koko miehistö selvisi hengissä. Aluksen hylkyä ei ole löydetty.
Sukellusvene S-13 oli onnistunut kulkemaan ruotsalaisten laskeman miinakentän ali ja upotti syyskuun 12. päivä ensin keskiyön tunteina S/S Heran ja klo 4 m/s Jussi H:n. Syyskuun 18. päivänä sukellusvene oli Merenkurkussa ja tuhosi m/s Anna W:n. Kotisatamaansa Leningradiin S-13 pääsi palaamaan, vaikkakin sai matkalla syvyyspommituksessa vakavia vaurioita.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Jussi H oli 87,89 m pitkä ja 13,06 m leveä höyrylaiva. Alunperin Ranskassa rakennettu alus ostettiin Suomeen vuonna 1937. Perjantaina syyskuun 11. päivänä vuonna 1942 alus lähti Raumalta tavanomaisessa kappaletavaralastissa. Tarkoituksena oli mennä suoraan Ruotsin rannikon läheisyyteen ja jatkaa siitä etelään suojatuissa olosuhteissa. Aamuyöllä laivaan osui neuvostoliittolaisen sukellusvene S-13:n ampumat kaksi torpedoa. Höyrykattilat räjähtivät ja alus upposi hajoten pahoin. Vain laivan lämmittäjä pelastui ja ajelehti pelastuslautalla luodolle, josta kalastajat löysivät hänet syyskuun 15. päivänä. Aluksen hylkyä ei ole löydetty.
Sukellusvene S-13 oli onnistunut kulkemaan ruotsalaisten laskeman miinakentän ali ja upotti syyskuun 12. päivä ensin keskiyön tunteina S/S Heran ja klo 4 Jussi H:n. Syyskuun 18. päivänä sukellusvene oli Merenkurkussa ja tuhosi m/s Anna W:n. Kotisatamaansa Leningradiin S-13 pääsi palaamaan, vaikkakin sai matkalla syvyyspommituksessa vakavia vaurioita.
Porin Reposaaressa on sankarihautojen lähellä laivojen Jussi H ja Betty H muistomuuri. Molemmat olivat Hacklinin omistamia kauppalaivoja ja upotettiin samana vuonna 1942.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Saattaja Aura II:lla oli pitkä historia takanaan. Alus rakennettiin Göteborgissa vuonna 1884, se oli 51.5 m pitkä, 7.80 m leveä ja syväys oli 3.20 m. Alus seilasi Halland nimisenä eteläisen Itämeren satamien välillä. Vuonna 1918 se myytiin ja tuli Turkuun telakalle. Kymmenen vuotta myöhemmin alus peruskorjattiin ja asetettiin Bore II -nimisenä liikenteeseen välille Helsinki-Tukholma. Vuonna 1936 alus lahjoitettiin Suomen valtiolle presidentin käyttöön Aura-nimisenä, ja liitettiin edelleen vuonna 1939 Suomen merivoimiin kevyesti aseistettuna saattajana nimellä Aura II. Aseistuksena oli 75mm tykki, 20 mm Madsen-tykki, konekivääri ja syvyyspomminheitin.
Saattaja tapasi kohtalonsa Ahvenanmerellä tammikuun 13. päivänä vuonna 1940. Talvisota oli käynnissä ja Aura II oli saattueen suojana. Neuvostoliittolainen sukellusvene SHCH-324 yritti hyökätä ja ampui torpedoita, osumatta. Aura II pudotti viisi syvyyspommia sukellusveneen sukelluspaikalle. Pintaan nousi öljyläikkä. Kuudes syvyyspommi jumittuikin heittimeen ja räjähti. Laivan peräosa hajosi ja alus upposi viidessä minuutissa. Miehistöstä kuoli 26 jäsentä ja 15 pelastui. Aluksen hylkyä ei ole löydetty.
Sukellusvene SHCH-324 selvisi tästä tilanteesta. Se tapasi kuitenkin kohtalonsa Tallinnan edustalla marraskuun 5. päivä 1941.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty
Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä.Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Kuunari Albanus upposi 10.5.1873 Grundkallenin luona. Alus oli tilavuudeltaan 103 lästiä, ja rakennettu 1815.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty haverit.net-sivustollemme. Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä. Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.
Vuonna 1906 rakennettu FÅA:n 1700 tonnin höyrylaiva Juno oli kotimatkalla Lontoosta ja Rotterdamista joulukuussa 1925. Se oli jo ohittanut viimeisen näkyvän majakan Gotlannin edustalla, kun tuuli alkoi nousta. Kahden aikaan uudenvuoden yönä laivalta oltiin jo havaitsevinaan Utön majakan kajastus, mutta Juno navigoituikin myrskyssä ja lumipyryssä hieman harhaan. Sen seurauksena alus ajoi kapteeni Arthur Nybergin komennossa karille noin 3 meripeninkulmaa Ljuskärin eteläpuolella Kökarissa. Nähty valo ei suinkaan ollut Utön majakka vaan 14 mpk:aa länteen oleva Kökarsörenin loisto.
Alus ankkuroitiin ja havaittin syntyneet vahingot varsin vakaviksi. Alla oli 17 syltä vettä ja Juno vajosi nopeasti. Pelastusvenettä alettiin laskea, mutta vain kolme miestä ja laivan ravintoloitsija ehti laivan kylkeen hakkaavaan veneeseen. Myös kapteeni horjahti siihen viime hetkessä. Rytäkässä veneen airot katosivat tietymättömiin. Pian veneen nähtiin ajautuvan perän puolelle ja katoavan mustaan veteen. Junoon jäi 16 henkeä, joista kaksi oli naisia, perämies Albert Björklövin komentoon.
Kylmähermoinen perämies odotti aamun valkenemista, jolloin nähtäisiin paremmin onko lähistöllä suojaista saarta. Tämän kokoluokan rahtilaivoissa ei tuolloin aina ollut radiota ja maissa ei ehkä huomattaisi laivan puuttumista ennen kuin muutaman päivän kuluttua, joten suojaa oli saatava. Aamulla soutumatkan päästä erottuikin Fallskär-niminen saari, jonne laivaväki hankkiutui ja josta heidät myöhemmin haettiin Kökarlandetiin. Miehistön jätettyä laivan se lipui pian keula edellä syvyyksiin.
Entä kapteeni ja neljä muuta? Heidän veneensä oli ajelehtinut jonkin aikaa ja lopulta heittänyt miehet luodolle. Vene ei kuitenkaan ollut hajonnut niin pahoin, ettei sillä kykenisi soutamaan, varsinkin kun kadonneet airotkin löytyivät saman luodon rannalta vähän kauempaa. Miehet sousivat Ljusskäriin, jossa oli luotsin kalamaja. Luotsin tullessa apajiaan kokemaan hän ihmeekseen näki mökkinsä piipusta nousevan savua. Miehistön nouti paikalta pelastusalus Protector maihin ehtineen perämiehen pyynnöstä.
Sukelluskerho Ahvenat ry nosti Junon hylystä laivakellon vuonna 1995 ja lahjoitti sen Ahvenanmaan merenkulkumuseolle.
VAARA VAANII SAATTUEESSA. BETTY H:n TUHO AHVENANMERELLÄ.
HACKLININ KOLMAS HÖYRYLAIVA
Werner Hacklinin ensimmäisen höyrylaivan Birgitin tuhoutumisen jälkeen vuonna 1915, hän keskittyi laivanvarustustoimissaan liki 15 vuoden ajan purjealusten varustamiseen. 1930-luvun taitteessa, lamakauden alla hän kuitenkin muiden mukana keskittyi höyryalusten hankintaan. Ensimmäinen hankinta oli Otto H, vuonna 1931. Seuraavana vuonna hän hankki omistukseensa höyrylaiva Betty H:n.
Hacklin löysi Englannista Essexiläisen laivanvarustajan Alfred Smithin omistaman suhteellisen iäkkään, mutta hyväkuntoisen, höyrylaiva Kirktownin. Tämä tramppi siirtyi 16.3.1932 Suomen Lontoon varakonsulin Ilmari Väänäsen vahvistaman kauppakirjan mukaan Porin Laiva Oy:n omistukseen 2350 punnan hinnalla.
Höyrylaiva sai uudeksi nimekseen Betty H, Werner Hacklinin vaimon Elisabethin mukaan. Laiva oli rakennettu teräksestä limisaumaan Whitbyssä Englannissa vuonna 1902. Aluksen pituus oli 94.7 metriä, leveys 13.4 metriä ja ruuman korkeus 6 metriä, mitattuna kölistä pääkanteen. Bruttovetomäärä 2478 rekisteritonnia ja nettovetomäärä 1391 rekisteritonnia. Höyrylaivaa kuljetti eteenpäin 1120 hevosvoiman trippeli höyrykone jonka lähteenä oli kaksi tuliputkihöyrykattilaa.
Tarpeellisten korjausten ja miehistön värväämisen jälkeen laiva höyrysi Suomeen saman vuoden toukokuussa. Seuraavat kymmenen vuotta höyrylaiva harjoitti tuon ajan tyypillistä liikennöintiä, eli vieden Suomesta pääasiassa puutavaraa ja tuoden paluulastina hiiltä ja sekalaista kappaletavaraa.
TORPEDO OSUI LAIVAAN
Höyrylaiva Betty H:n viimeisin matka alkoi jatkosodan aikana vuoden 1942 loppupuoliskolla Kotkasta. Laivaan oli lastattu täysi lasti Outokummun kaivokselta louhittua rikkikiisua, eli kuparimalmia. Matka määräsatamaan Oskarshamniin alkoi torstaina lokakuun 22 päivänä kello 15:45. Miehistö käsitti luettelon mukaan yhteensä 23 henkilöä. Matka jatkui ilman mitään erikoista mainittavaa ja laiva saapui Degerbyn kohdalle, jossa ankkuroitiin 25 p:nä lokakuuta kello 16.30 odottamaan sotilasviranomaisten määräyksiä matkan jatkamisesta.
Lokakuun 26 p:nä kello 7.30 kapteeni Ceder sai määräyksen jatkaa matkaa Nyhamnin luotsiasemalle. Betty H lähti heti matkalle luotsin johdolla ja saapui määrätylle paikalle kello 9.50 jonne luotsi jätettiin. Laivasaattue järjestäytyi heti ja matka aloitettiin kello 10.00 merivoimien neljän saattajan, Uisko, Louhi, Aura ja VH1 suojaamana. Betty H oli saamansa määräyksen mukaan saattueessa ensimmäisenä suojattavista aluksista. Saattueeseen kuului neljä muutakin höyrylaivaa: Henry John, Monsun, Corona ja Grundsee.
Aluksen pelastusveneet olivat valmiina uloskäännettyinä, pelastuslautat paikoillaan kannella ja tähystäjät paikoillaan. Aluksen päällystöstä olivat vartiovuorollaan komentosillalla päällikkö merikapteeni Ceder ja toinen perämies Johansson sekä konehuoneessa ensimmäinen konemestari Anttila.
Lokakuun 26 p:nä aluksen ollessa noin 10 meripeninkulman suuntimassa 246 astetta Nyhamnin majakasta ilmoitti tähystäjänä toimiva matruusi Ajoviita kello 11.10 toiselle perämiehelle, että aluksen oikealla puolella meressä on tulossa laivaa kohti kaksi torpedon rataa. Peräsin käännettiin heti jyrkästi vasemmalle, mutta tästä huolimatta toinen torpedo osui laivan peräosaan.
Tapahtui valtava räjähdys niin että aluksen peräosa alkoi heti painua mereen. Kapteeni Ceder kehotti miehistöä huutamalla heille menemään nopeasti pelastusveneisiin, mutta oikeanpuoleinen vene oli mennyt rikki ja toinen vene oli jo painumassa veden alle, alus oli nopeasti uppoamassa. Miehistön jäsenet hyppivät mereen päästäkseen pois uppoavan aluksen läheisyydestä. Tämä kaikki oli tapahtunut vähemmässä kuin yhden minuutin ajassa ja pian sen jälkeen tapahtui laivassa toinen valtava räjähdys, joka todennäköisesti johtui kattilain räjähtämisestä, ja alus katosi mereen.
Molemmat pelastuslautat jäivät pinnalle samoin kuin suuri määrä lankkuja ja aluksen muita puuosia. Osa miehistöstä pääsi uimalla lautoille ja osa pysytteli puuosien varassa. Saattoaluksista ryhtyi kaksi heti pelastamaan miehistöä ja kun kaikki oli saatu laivoihin todettiin, että aluksen miehistöstä puuttuivat ja olivat siis hukkuneet seuraavat: merikapteeni Ruben Ceder, kolmas konemestari Eero Vihtori Koskinen, matruusi Esko Honkavuori, matruusi Albin Reinhold Laitinen, kansipoika Åke Juselius, lämmittäjä Arvo Engström, lämmittäjä Erik Eino Sjögren, trimmari Väinö Sorjonen, emännöitsijä Margareta Eugenia Pettersson, keittäjä Matilda Karlsson ja messityttö Taimi Maria Jalonen.
Traagisesta tapahtumasta huolimatta jäljelle jäänyt saattue jatkoi matkaa Ruotsin aluevesirajalle, jossa saattuelaivat kääntyivät takaisin Suomeen. Sotalaivat ja pelastetut miehistön jäsenet saapuivat Maarianhaminaan samana päivänä kello 16.30. Räjähdyksessä loukkaantuneet toinen konemestari Lindell ja toinen perämies Johansson toimitettiin sairaalaan toisten miesten jäädessä yöksi kaupunkiin. Aluksen kansallisuustodistusta, päiväkirjoja ja muita papereita ei voitu pelastaa sen nopean uppoamisen takia.
SUKELLUSVENEEN TOIMINTA
Syksyn aikana lähetettiin Suomenlahden perukasta Kronstadtista kuudentoista sukellusveneen ryhmä merelle partiomatkalle. Eräs niistä oli SC-307 (Treska), jonka päällikkönä oli Momot ja partioalueena Ahvenanmeri. Sukellusvene oli 59 metriä pitkä, kuudella keulatorpedoputkella ja kymmenellä torpedolla varustettu vene. Miehistön koko oli 38 henkilöä ja laskettu partiointiaika merellä 40 vuorokautta. Sukellussyvyys 75 metriä.
Sukellusvene makasi passissa Nyhamnin edustalla ja sai näköyhteyden saattueeseen jossa oli viisi rahtilaivaa ja neljä saattajaa. Kello 11.10 vene oli ampuma-asemassa saattueen pohjoispuolella ja laukaisi kaksi torpedoa oikealla puolella olevien saattajien välistä. Toinen torpedo osui hl. Betty H:n perään ja raskaassa lastissa ollut alus upposi nopeasti. Saattuetta suojaamassa ollut lentokone hyökkäsi heti torpedovanoja vastaan ja pudotti syvyyspomminsa. Myös saattajat Uisko ja Louhi pudottivat vielä yhdeksän syvyyspommia. Sukellusvene vältti pommit ja myös paikalle tulleiden suomalaisten sukellusveneiden takaa-ajon.
SC-307 selviytyi takaisin tukikohtaan ilman vaurioita, eikä enää loppuvuoden aikana lähtenyt partiomatkalle. Saksalaisten merisotatoimien tiivistyttyä Suomenlahdella Neuvostoliittolaisten sukellusveneiden toiminta keskeytyi kokonaan vuodeksi 1943.
Sodan Suomea vastaan päätyttyä SC-307 teki kaksi tuloksetonta partiomatkaa vuoden 1944 aikana saksalaisia vastaan, sekä vuoden 1945 alussa vielä yhden tuloksettoman partiomatkan. Sodan päätyttyä vene riisuttiin ja lopulta romutettiin Kronstadtissa vuonna 1958-59. Veneen komentotorni päätyi muistomerkiksi sukellusvenekoulun pihalle.
HUOMAUTUS: Tätä kohdetta ei ylläpidetä enää täällä, koska hylkyä ei ole löydetty eikä sen paikkaa tunneta.
Hylky on siirretty haverit.net-sivustollemme. Tietojen mahdollinen päivitys jatkuu siellä. Siksi myös tänne kohdistetut linkit on syytä päivittää kohdistumaan haverit.net-sivustolle.