Sanasto

[tabs] [tab title=”A”]

aaloppi

Pako- tai poistoputki.

ahdin, brassi, prassi

Purjealuksessa raa’an nokkaan kiinnitetty köysi tai vaijeri jolla raakapuut käännetään.

ahtaa, prassata

Purjealuksessa raakapuun kääntäminen ahtimien avulla haluttuun suuntaan. Ahtaa: myös lastata alus.

ahteri

Aluksen perä, takaosa. Vrt. peräpeili.

ajoankkuri, laahusankkuri

Mereen heitetty yleensä iso pussi, joka hidastaa aluksen ajelehtimista.

ajomasto

Kuusi- tai useampimastoisen kuunarin tai kuunarilaivan viides masto keulasta lukien.

ajopurje, jaakari

Purjealuksen keulaharuksissa olevista kolmiopurjeista uloin.

akansolmu, ämmänsolmu

Väärin tehty merimiessolmu joka luistaa.

alahanka, lee

Aluksen suojanpuoli, tuulen alapuoli. Vrt. ylähanka eli luuvartti.

alamasto

Jatketun maston alin osa.

aliperämies, konstaapeli, konsti

Vastasi purjealuksessa mm. muonavaraston hoidosta.

alusrekisteri, laivarekisteri

Rekisteri johon ilmoitettiin kaikki vähintään 19 nettorekisteritonnin kauppamerenkulussa käytetyt alukset.

andra, toinen perämies

Vastasi purjehduksen aikana oikean laidan vahdista ja työskentelystä kannella.

anemometri

Tuulimittari.

anemoskooppi

Tuuliviiri.

ankkurikurki, ankkurirana

Käännettävä ankkurin nosto- ja laskulaite.

ankkurikurki, ankkurirana

Käännettävä ankkurin nosto- ja laskulaite.

ankkuripeli, ankkurivinssi

Ankkurin nostoon tai laskuun käytettävä pyöritettävä laite, jonka ympäriltä ankkuriköysi tai -ketju kulkee.

ankkuripeli, ankkurivinssi

Ankkurin nostoon tai laskuun käytettävä pyöritettävä laite, jonka ympäriltä ankkuriköysi tai -ketju kulkee.

ankkuritukki, tukki

Ankkurivarren yläpäässä poikittain oleva tukki, joka kääntää ja pitää ankkurikourat merenpohjaa vastaan.

armada

Sotalaivasto.

auksiliaarialus, m/aux

Apumoottorialus. Moottorilla varustettu purjealus. ”auxiliary motor”.

avoin tuuli

Aluksen sivusuunnasta tuleva tai myötäinen tuuli.

silmäploki, neitsyt, jumpru, kalloploki, aaveensilmä

Laivassa käytetty litteänpyöreä puusta valmistettu rei’itetty ploki, jota ympäröi köysi tai rautavanne. Köysi kiersi silmien kautta muodostaen taljan.

tukkiankkuri, amiraliteettiankkuri

Perinteinen ankkurityyppi, johon kuuluu kourat ja tukki.

[/tab] [tab title=”B”]

ahdin, brassi, prassi

Purjealuksessa raa’an nokkaan kiinnitetty köysi tai vaijeri jolla raakapuut käännetään.

baneeri

Lippu.

barduuna

Purjelaivan mastoa viistosti taakse tukevat vaijerit.

bofori

Vanha tuulen voimakkuuden yksikkö. 0 boforia tyyni, 12 boforia hirmumyrsky.

bruttorekisteritonni, brt

Aluksen rungon tilavuus. 1 brt = 2,83 m³, 100 englantilaista kuutiojalkaa. Vrt. nettorekisteritonni.

bruttorekisteritonni, brt

Aluksen rungon tilavuus. 1 brt = 2,83 m³, 100 englantilaista kuutiojalkaa. Vrt. nettorekisteritonni.

bruttovetoisuus

Aluksen ja sen lastitilojen yhteistilavuus eräin poikkeuksin, ilmoitetaan bruttorekisteritonneina. Vrt. nettovetoisuus.

bunkkeri

Aluksen polttoaine lajista riippumatta. Myös hiiliruuma.

bunkrata

Ottaa polttoainetta.

buugi, puuki

Halssi- tai reittiosuus.

ilmapuntari, barometri

Koje jolla mitataan ilmanpainetta.

isovene, parkassi, barkassi

Aluksen suurin laivavene.

kabyysi, byssa

Aluksen keittiö.

komentosilta, bryka

Aluksen ohjauspaikka.

kryssimasto, pekiinimasto, begiinimasto

Kolmimastoisen täystakiloidun laivan takamasto. Neljä tai useampimastoisen täystakiloidun tai parkkilaivan toinen masto perästä lukien. Kuunarilaivan tai kuunarin kolmas masto keulasta lukien.

kuunarilaiva, barkentiini

Vähintään kolmimastoinen purjelaiva, jossa takamastot kahvelitakiloitu ja jonka etumasto raakatakiloitu.

kuunaripriki, brikantiini, hermafrodiittipriki

Kaksimastoinen kahvelitakiloitu purjealus, jonka molemmissa mastoissa ylhäällä raa’at.

painolasti, paarlasti, ballast

Tyhjään tai vajaasti lastattuun alukseen vakavoittamiseksi otettu toisarvoinen kuorma esim. vesi, kivi, hiekka.

röijeli, pikkuprammi, bovenprammi, puuvenprammi

Purjelaivan raakatakilassa prammipurjeen yläpuolella oleva raakapurje.

väkipyörä, ploki, bloki, pylpyrä

Akselilla pyörivä pyörä, jonka kehällä on uurre köyttä varten.

[/tab] [tab title=”C”]

siiffi, chiiffi

Konepäällikkö.

[/tab] [tab title=”D”]

Dendrokronologia

Puun vuosirenkaiden muodostaman sarjan tutkimiseen perustuva iänmääritysmenetelmä. Vrt. radiohiiliajoitus.

Dispaasi

Merivahingon laskeminen.

donkeyman

Konemies,jolla ei välttämättä ole konemestarin pätevyyttä. Vrt. donkey

drake, lohikäärmelaiva

Sotatarkoituksiin käytetty viikinkilaiva.

eksymä, deviaatio

Kompassin virhenäyttämä, joka johtuu aluksen metalliosissa ja sähkölaitteissa syntyneestä magneettikentästä. Virheen suuruus vaihtelee suunnasta riippuen.

kuollut paino, dead weight, DWT, TDW, long ton

Aluksen kantavuus: lastin, ihmisten ja varastojen yhteispaino, joka saa aluksen vajoamaan tiettyyn lastiviivaan saakka. 1 dwt = 1000 kg, aiemmin long ton 1 lt = 1016,05 kg.

puominkannatin, dirkki

Aluksen takilassa oleva köysi, jolla kannatetaan puomin ulkopäätä.

tunkki, donkey

Apuhöyrykone. Tunkiksi kutsutaan myös alipäällystöön kuuluvaa konemiestä. Vrt. donkeyman.

uppouma, deplasementti

Aluksen syrjäyttämän vesimäärän paino.

varppausankkuri, driki

Kevyt ankkuri, jota käytettiin aluksen hinaamiseksi eteenpäin esim. satamassa.

[/tab] [tab title=”E”]

eksymä, deviaatio

Kompassin virhenäyttämä, joka johtuu aluksen metalliosissa ja sähkölaitteissa syntyneestä magneettikentästä. Virheen suuruus vaihtelee suunnasta riippuen.

eksymäkäyrä, eksymätaulukko

Taulukko tai käyrä, joka kuvaa kompassin eksymävirhettä eri kompassisuunnilla.

eksymäkäyrä, eksymätaulukko

Taulukko tai käyrä, joka kuvaa kompassin eksymävirhettä eri kompassisuunnilla.

eldari

Lämmittäjä höyryaluksessa.

emäpuu

Puualuksen kölin pääosa, johon rungon muut pääosat liitetään.

ensimmäinen perämies

Ennen vuotta 1962 laivan arvojärjestyksessä kapteenin jälkeen seuraava. Vuoden 1962 jälkeen nimitys muuttui yliperämieheksi. Ennen vuotta 1962 perämiesten arvojärjestys: ensimmäinenperämies, toinenperämies ja kolmasperämies ja jälkeen 1962 yliperämies, ensimmäinenperämies, ja toinenperämies.

entrata

Tarttua, iskeä kiinni yleensä taistelussa toiseen alukseen.

eranto

Virhe, joka johtuu magneettikompassissa magneettisen ja maantieteellisen pohjoisnavan välisestä erosta.

päiväntasaaja, ekvaattori, linja

Isoympyrä, joka sijaitsee yhtä kaukana maan molemmista navoista ja jakaa maan eteläiseen ja pohjoiseen pallonpuoliskoon. Vrt. leveyspiiri.

[/tab] [tab title=”F”]

fallata

Purjealuksen suunnan muuttaminen myötäisempään tuuleen. Vrt. luuvata

flinderin tanko

Kompassin eksymän poistamiseksi käytettävä puikko.

flöitti

Pyöreäperäinen, tasapohjainen, suhteellisen kapea purjelaiva 1600-luvulta, jossa voimakkaasti sisäänpäin kallistetut kyljet.

fokka

Alin raakapurje keulamastossa. Yksimastoisen purjelaivan kolmionmuotoinen keulanpuoleinen haruspurje.

fregatti

Täystakiloitu eli kaikissa mastoissa raakapurje(et). Nopea ja vahva sota- tai kauppalaiva 1600 – 1900-luvuilta. Kolme- tai useampimastoinen raakapurjeilla varustettu laiva. Nykyisin sota-alustyyppi.

fyyri

Laivan tulipesä. Majakka.

fööri

Aluksen keulaosa.

jalka, feet

Pituus- ja syvyysmitta. 1 jalka = englantilainen jalka 30,5 cm, ruotsalainen ja suomalainen jalka 29,7 cm.

keulamasto , fokkamasto

Purjelaivan etumasto. Raakapurjelaivoissa ja kuunareissa etummainen masto. Kaksimastoisessa laivassa, jos keulamasto on pidempi sitä kutsutaan isomastoksi.

keulapiikki, fööripiikki

Aluksen keulimmainen osa.

nostin, falli

Purjeen nostinköysi tai -vaijeri.

yliperämies, försti

Laivan arvojärjestyksessä kapteenin jälkeen seuraava. Kauppalaivastossa vuoteen 1962 asti käytettiin nimitystä ensimmäinen perämies. Hänelle kuului vastuu laivan hoidosta ja laivatöiden sujumisesta. Vrt. ensimmäinenperämies.

[/tab] [tab title=”G”]

galeassi

Kaleeria suurempi, useampimastoinen ja useammalla tykillä varustettu soudettava sota-alus 1500 – 1600-luvulla.

galeoni

Koristeellinen, vähän tunnettu, 1500-luvulta ja sen mittapuun mukaan solakka ja suuri nelimastoinen purje-alus, jossa keula- ja peräkastellit.

galleria

Noin 1600-luvun sota-aluksen peräpeilissä oleva parveke.

garneeraus

Aluksessa sisä- tai suojalaudoitus.

graffitoituminen

Merivedessä olevasta rautaesineestä raudan syöpyminen pois ja korvautuminen hiilellä. Kappale säilyttää kuitenkin alkuperäisen muotonsa, mutta menettää kestävyytensä.

greenwichin keskiaika, gmt

Greenwich Mean Time. Nollameridiaani kulkee Greenwichin tähtitornin kautta.

greenwichin keskiaika, gmt

Greenwich Mean Time. Nollameridiaani kulkee Greenwichin tähtitornin kautta.

göösi

Keulalippu.

hyrräkompassi, gyrokompassi

Maantieteellistä pohjoisnapaa osoittava kompassi, joka on vapaa magneettisista häiriöistä.

[/tab] [tab title=”H”]

haahti

Alle yhden lästin kantoisia 5…6 lautaisia saaristoveneitä.

haaksirikko

Aluksen vaurioituminen tai tuhoutuminen.

haalata

Nostaa, vetää. Siirtää alusta ilman konevoimaa kiinnitysköysillä laiturissa. vrt. männän haalaus.

haapio

Palkomainen, haavan pehmeästä rungosta kovertamalla tehty, vene.

hakurahtilaiva, tramppi

Rahtilaiva, joka kuljettaa rahtia kysynnän ja tarjonnan mukaan.

halkaisija, klyyvari, liivari, leikkaajapurje, sisähalkaisija, sisäliivari, ulkohalkaisija, ulkoliivari

Etupurje. Kolmella keulaharuspurjeella varustetussa purjealuksessa keskimmäisin kolmiopurjeista. Neljällä keulaharuspurjeella varustetussa se on jaettu ulko- ja sisähalkaisijaksi (-liivariksi).

hallin ankkuri

Raskas laiva-ankkuri jossa ei ole tukkia.

halssi

Aluksen puoli, jolta tuuli tulee purjeeseen. Esim. olla paapuurin halssilla, kun tuuli tulee vasemmalta.

hamina

Satama.

hamppuköysi

Hamppukasvin varren kuidusta valmistettu köysi.

hankavastainen, pitivinni, piilivinni

Tiukasti tuuleen purjehdittava suunta.

harata, trallata

Varmistaa esim. kulkuväylän syvyyttä tai etsiä hylkyä tai miinoja trallilla.

harus, staagi, taaki

Aluksen mastoja pituussuuntaan tukeva köysi tai vaijeri.

harusfokka

Kolmella keulaharuspurjeella varustetussa purjealuksessa lähinnä mastoa oleva kolmiopurje.

haruspurje

Kolmion tai neliön muotoinen purje, joka kiinnitetään purjealuksessa keula- tai mastojen väliseen harukseen.

haveri, merivahinko

Vahinko tai onnettomuus, joka kohtaa alusta tai lastia.

heittoliina, kastliina

Ohut heittoköysi, jonka avulla esim. kiinnitysköysi vedetään alukselta esim. laiturille.

heittoploki, lämsäploki

Yhdeltä sivulta avonainen ploki. Ks. väkipyörä.

hiivata

Hilata, vetää tai kiskoa.

holistoni

Laivassa pehmeä ja huokoinen kivi, jolla hiekan kanssa hierotaan aluksen kansi puhtaaksi.

holkki

Todennäköisesti koggista kehitetty suuremman lastauskyvyn omaava purjelaiva noin 1400-luvulta.

horisontti

Taivaanranta. Taivaan ja maan yhtymäkohta.

huippupurjekuunari

Kaksimastoinen kahvelitakiloitu purjelaiva, jonka etumastossa ylhäällä raa’at.

huokurit

Vesireiät veneen kaarissa.

hurrikaani

Pyörremyrsky, myrskyn halkaisija kymmeniä tai satoja kilometrejä.

huukkari

Kaksi- tai kolmimastoinen pienehkö alus 1700-luvulta.

hylky

Hylätty, haaksirikkoutunut alus, jota ei voida pelastaa.

hyrräkompassi, gyrokompassi

Maantieteellistä pohjoisnapaa osoittava kompassi, joka on vapaa magneettisista häiriöistä.

kahveli, haarukka

Maston yläosasta yläviistoon, perään päin lähtevä ulkoneva tanko.

kahvelikuunari, hoilo, tasalatvakuunari

Kaksimastoinen kahvelitakiloitu purjelaiva.

kahvelipurje, haarukkapurje

Nelikulmaisen mallinen purje, joka on yläreunasta kiinnitetty kahveliin ja alareunasta puomiin.

klyyssi, haukku

Aluksen partaassa tai kannella oleva silmäke tai vetoura, jonka läpi kiinnitys- tai ankkuriköydet vedetään.

koggi, hansagoggi

Teräväkeulainen ja -peräinen, limisaumainen, noin 1200-luvulla saksalaisten hansakauppiaiden käyttämä yksimastoinen raakapurjeella varustettu purjelaivatyyppi.

kuunaripriki, brikantiini, hermafrodiittipriki

Kaksimastoinen kahvelitakiloitu purjealus, jonka molemmissa mastoissa ylhäällä raa’at.

[/tab] [tab title=”I”]

ilmapuntari, barometri

Koje jolla mitataan ilmanpainetta.

isomasto

Kaksimastoisen purjealuksen takimmainen masto, jos se on etumaston pituinen tai pidempi. Useampimastoisessa aluksessa toinen masto keulasta lukien tai sen pisin masto.

isopurje

Purjealuksen isomaston alin raaka-, kahveli- tai kolmiopurje.

isovene, parkassi, barkassi

Aluksen suurin laivavene.

itineraari

Väyläselostus, purjehdusohje, reittikuvaus.

[/tab] [tab title=”J”]

ajopurje, jaakari

Purjealuksen keulaharuksissa olevista kolmiopurjeista uloin.

jaala

Kaksimastoinen kahvelipurjein varustettu laiva.

jahti

Nopea, siro, yleensä yksimastoisella kahvelitakilalla varustettu purjealus.

jakobinsauva

Astesauva. Navigointilaite, jota käytettiin auringon, horisontin ja tähtien avulla.

jalka, feet

Pituus- ja syvyysmitta. 1 jalka = englantilainen jalka 30,5 cm, ruotsalainen ja suomalainen jalka 29,7 cm.

jalus, skuutti

Purjeen säätököysi, jolla purjeen uloin alakulma säädetään tuuleen nähden sopivaan asentoon. Vrt. ahdin.

jatkomasto

Purjealuksen kolmi- tai nelijatkoinen masto. Toinen jatko on märssytanko ja kolmas prammitanko.

jiggermasto

Neli- tai useampimastoisen täystakiloidun laivan takamasto, jossa kahveli ja raa’at. Viisi- tai useampimastoisen kuunarin tai kuunarilaivan neljäs masto keulasta lukien.

jiippi, myötäkäännös, lehmänkäännös

Avotuulessa halssinvaihto myötätuulen kautta. Jos purjealus ei luovittaessa pysty vastakäännökseen, kutsutaan halssinvaihtoa myötätuulen kautta lehmänkäännökseksi.

jooli

Kaksimastoinen purjealus, jossa kahvelitakilat, jonka pieni takamasto sijaitsee ruorikammen takapuolella.

jungmanni

Aluksessa laivapoika, kansimies.

juokseva takila

Purjealuksen kaikki juoksevat köydet, ohjaimet, kuristimet, jalusnuorat, purjeiden nostoköydet yms. köysistö. Vrt. kiinteä takila.

jäkkiaasi, jackass barque

Kolmimastoinen, 1800-luvun lopulla parkista muutettu vähintään kolmemastoinen, osittain kahvelitakiloitu laiva.

jäkkiaasi, jackass barque

Kolmimastoinen, 1800-luvun lopulla parkista muutettu vähintään kolmemastoinen, osittain kahvelitakiloitu laiva.

jänis

Maihin asetettu reimarin sijoitusmerkki.

jöölinki

Nostoköysi.

pertti, jalkapertti

Purjelaivan raakojen ja puomien alla oleva köysi tai vaijeri, jonka päällä purjeita käsiteltäessä seisotaan.

silmäploki, neitsyt, jumpru, kalloploki, aaveensilmä

Laivassa käytetty litteänpyöreä puusta valmistettu rei’itetty ploki, jota ympäröi köysi tai rautavanne. Köysi kiersi silmien kautta muodostaen taljan.

talja, jiina

Väkipyörä, jonka muodostaa kaksi köyden yhdistämää yksi- tai useampipyöräistä plokia. Useampikertaistaa käytetyn voiman.

[/tab] [tab title=”K”]

aliperämies, konstaapeli, konsti

Vastasi purjealuksessa mm. muonavaraston hoidosta.

aliperämies, konstaapeli, konsti

Vastasi purjealuksessa mm. muonavaraston hoidosta.

halkaisija, klyyvari, liivari, leikkaajapurje, sisähalkaisija, sisäliivari, ulkohalkaisija, ulkoliivari

Etupurje. Kolmella keulaharuspurjeella varustetussa purjealuksessa keskimmäisin kolmiopurjeista. Neljällä keulaharuspurjeella varustetussa se on jaettu ulko- ja sisähalkaisijaksi (-liivariksi).

heittoliina, kastliina

Ohut heittoköysi, jonka avulla esim. kiinnitysköysi vedetään alukselta esim. laiturille.

kaapelinmitta

Meripeninkulman kymmenesosa, 185,2 m.

kabyysi, byssa

Aluksen keittiö.

kahveli, haarukka

Maston yläosasta yläviistoon, perään päin lähtevä ulkoneva tanko.

kahvelikuunari, hoilo, tasalatvakuunari

Kaksimastoinen kahvelitakiloitu purjelaiva.

kahvelipurje, haarukkapurje

Nelikulmaisen mallinen purje, joka on yläreunasta kiinnitetty kahveliin ja alareunasta puomiin.

kahvelitakila

Masto johon on kiinnitetty kahveli ja siinä kahvelipurje ja maston huipussa latvapurje.

kaija, möljä

Laituri. Kaija myös tukiköysi- tai vaijeri.

kajuutta

Aluksessa päällystölle ja matkustajille varattu tila.

kaleeri

Matalakulkuinen, pitkä, ja soudettava, usein myös takiloitu noin 1400-luvulta 1700-luvulle saakka käytetty, useimmiten sota-alus.

kaljaasi

Yleensä kahdella kahvelitakilalla varustettu purjelaiva, jonka takamasto yleensä etumastoa pidempi.

kaljuunakuva

Laivan keulakoriste. Veistetty ihmis- tai eläinhahmo aluksen keulassa.

kaljuutti

Pyöreä, täyteläisen runkomuodon omaava purjelaiva noin 1700-luvulta.

kantavuus

Aluksen kantokyky painotonneina.

kap Horn

Etelä-Amerikan eteläkärki, tunnettu ankarista myrskyistään.

kaplaaki

Merikapteenille palkan lisäksi bruttorahdista maksettu korvaus.

kappi, kaappi, kajuutankaappi

Kannen alle johtavan sisäänkäynnin suojana oleva pieni koppi. Hytti alas vievän käytävän päällä.

kapteeni

Aluksen päällikkö

karakki

Kaksi-, kolmi- tai nelimastoinen, tasasaumainen, keula- ja peräkastellilla varustettu Välimerellä käytetty pyöreänmuotoinen kauppalaiva noin 1500-luvulta. Etumastossa, tai -mastoissa raakatakila ja takamastossa tai -mastoissa viistopurjeet. Perä- ja keulakastelli.

karavelli, kraveli

Enintään kolmimastoinen myöhemmin raakatakiloitu pyöreänmuotoinen, tasaperäinen ja tasasaumainen, keula- ja peräkastelleilla varustettu noin 1200-1400-luvun lopun purjelaivatyyppi.

karavelli, kraveli

Enintään kolmimastoinen myöhemmin raakatakiloitu pyöreänmuotoinen, tasaperäinen ja tasasaumainen, keula- ja peräkastelleilla varustettu noin 1200-1400-luvun lopun purjelaivatyyppi.

kastelli

Aluksen keulassa ja/tai perässä oleva korokerakennelma.

kattiruoska

Aluksissa rangaistusvälineenä käytetty ruoska.

ketjulukko, sakkeli

U:n muotoinen, kierretapilla varustettu, kettingeissä ja ketjuissa käytetty lukko.

ketka

Kansinotkos, purjelaivan rakennustapa, jossa keula ja perä ovat keskilaivaa selvästi korkeammalla.

keulaharuspurje

Purjelaivan keulamaston eteenpäin suuntautuvassa haruksessa oleva kolmion mallinen purje.

keulamasto , fokkamasto

Purjelaivan etumasto. Raakapurjelaivoissa ja kuunareissa etummainen masto. Kaksimastoisessa laivassa, jos keulamasto on pidempi sitä kutsutaan isomastoksi.

keulapiikki, fööripiikki

Aluksen keulimmainen osa.

keulapuomi, keulapuu, kokkapuomi, kokkapuu, puksprööti

Purjealuksen keulasta ulos työntyvä puomi, johon keulamaston harukset on kiinnitetty.

keulatankoharuspurje

Neljällä keulaharuspurjeella varustetussa purjelaivassa lähinnä mastoa oleva kolmiopurje.

kiinteä takila

Purjealuksen paikallaan oleva köysistö, vantit, partuunat, harukset ja puomien ym. kannattimet. Vrt. juokseva takila.

kipinä

Radiosähköttäjä.

klipperi

Runkomuotoon viittaava nimitys nopeasta, pitkästä ja sulavasta 3-4-mastoisesta kauppalaivasta noin 1850-luvulta.

klyyssi, haukku

Aluksen partaassa tai kannella oleva silmäke tai vetoura, jonka läpi kiinnitys- tai ankkuriköydet vedetään.

knaappi

Puusta tai metallista valmistettu kahvamainen köyden kiinnityshela.

knarri

Viikinkien käyttämä rahtialustyyppi.

koffi

Rannikkoliikenteeseen tarkoitettu, pyöreänmuotoinen, kaksimastoinen, kahvelitakiloitu purjelaiva, jonka etumastossa lisäksi raakapurjeet.

koggi, hansagoggi

Teräväkeulainen ja -peräinen, limisaumainen, noin 1200-luvulla saksalaisten hansakauppiaiden käyttämä yksimastoinen raakapurjeella varustettu purjelaivatyyppi.

koija, pritsi, punkka

Vuode, makuusija.

kokka

Keula. Aluksen etummaisin osa.

kolistimmi

Hiililämmitteinen höyrylaiva. Vrt. öljystimmi.

komentosilta, bryka

Aluksen ohjauspaikka.

kompassi

Maan magneettista pohjoisnapaa osoittava, navigoinnissa käytettävä laite.

komposiittilaiva

Metallikaarille rakennettu puualus.

kompoundikone

Kaksipaisuntainen höyrykone. Vrt. kvadruppeli- ja trippelikone.

korsteeni

Aluksen savupiippu.

korvetti

Sota-alus 1700-luvulla. Nykyisin sota-alustyyppi.

kraana

Nosturi.

kreijari

Suurehko 1400-luvulta 1700-luvulle esiintynyt kaksi- tai kolmimastoinen alus.

krusti

Merivedessä olevan teräskappaleen syöpyessä kokonaan, sen ympärille muodostuneen krustin sisällä on kappaleen ulkomuoto säilynyt.

kryssimasto, pekiinimasto, begiinimasto

Kolmimastoisen täystakiloidun laivan takamasto. Neljä tai useampimastoisen täystakiloidun tai parkkilaivan toinen masto perästä lukien. Kuunarilaivan tai kuunarin kolmas masto keulasta lukien.

kryssipurje

Purjelaivan kryssi- eli pekiinimaston alin kahvelipurje.

kryssätä, luovia

purjehtia vastatuuleen.

kummeli, kumpeli

Valkoinen rannalla oleva kivikasa, taulu tai kallioon maalattu valkoinen alue.

kummeli, kumpeli

Valkoinen rannalla oleva kivikasa, taulu tai kallioon maalattu valkoinen alue.

kuollut paino, dead weight, DWT, TDW, long ton

Aluksen kantavuus: lastin, ihmisten ja varastojen yhteispaino, joka saa aluksen vajoamaan tiettyyn lastiviivaan saakka. 1 dwt = 1000 kg, aiemmin long ton 1 lt = 1016,05 kg.

kuristin , koortinki

Köysi, jolla purje kurotaan kokoon.

kuristin , koortinki

Köysi, jolla purje kurotaan kokoon.

kutteri

Yksimastoinen purjelaiva, nykyisin yleisnimitys luotsiveneille.

kuunari

Vähintään kahdella samanpituisella kahvelitakilalla varustettu purjelaiva.

kuunarilaiva, barkentiini

Vähintään kolmimastoinen purjelaiva, jossa takamastot kahvelitakiloitu ja jonka etumasto raakatakiloitu.

kuunaripriki, brikantiini, hermafrodiittipriki

Kaksimastoinen kahvelitakiloitu purjealus, jonka molemmissa mastoissa ylhäällä raa’at.

kuutto, kuutti

Pienehkö, lähinnä rannikkoliikenteessä 1600-luvulla käytetty limisaumainen, 1-3 mastoinen purjealus.

kuutto, kuutti

Pienehkö, lähinnä rannikkoliikenteessä 1600-luvulla käytetty limisaumainen, 1-3 mastoinen purjealus.

kvadruppelikone

Nelipaisuntainen mäntähöyrykone. Vrt. kompoundi- ja trippelikone.

käymäkela, kapseli

Pystysuoraan aluksen kannelle asennettu pyörivä kela ankkurin, raakojen ja purjeiden nostoa varten.

käymäkela, kapseli

Pystysuoraan aluksen kannelle asennettu pyörivä kela ankkurin, raakojen ja purjeiden nostoa varten.

köli

Laivan ulkopohjassa oleva emäpuu, joka jatkuu yleensä keulasta perään ja johon kaaret kiinnittyvät.

limisauma, klinkkeri, klinkkari

Limittäin, osittain toistensa päälle rakennettu aluksen kylkilaudoitus. Vrt. tasasauma.

limisauma, klinkkeri, klinkkari

Limittäin, osittain toistensa päälle rakennettu aluksen kylkilaudoitus. Vrt. tasasauma.

messikalle, messipoika, messityttö, kalle

Kauppa-aluksissa palveluspoika ja kokin apulainen.

naakkeli, kohvernaakkeli

Aluksessa irrotettava puusta tai teräksestä tehty kiinnitystappi köysille.

silmäploki, neitsyt, jumpru, kalloploki, aaveensilmä

Laivassa käytetty litteänpyöreä puusta valmistettu rei’itetty ploki, jota ympäröi köysi tai rautavanne. Köysi kiersi silmien kautta muodostaen taljan.

tasasauma, kravelli

Aluksen tasasaumainen kylkilaudoitus. Vrt. limisauma

[/tab] [tab title=”L”]

ajoankkuri, laahusankkuri

Mereen heitetty yleensä iso pussi, joka hidastaa aluksen ajelehtimista.

alahanka, lee

Aluksen suojanpuoli, tuulen alapuoli. Vrt. ylähanka eli luuvartti.

alusrekisteri, laivarekisteri

Rekisteri johon ilmoitettiin kaikki vähintään 19 nettorekisteritonnin kauppamerenkulussa käytetyt alukset.

drake, lohikäärmelaiva

Sotatarkoituksiin käytetty viikinkilaiva.

halkaisija, klyyvari, liivari, leikkaajapurje, sisähalkaisija, sisäliivari, ulkohalkaisija, ulkoliivari

Etupurje. Kolmella keulaharuspurjeella varustetussa purjealuksessa keskimmäisin kolmiopurjeista. Neljällä keulaharuspurjeella varustetussa se on jaettu ulko- ja sisähalkaisijaksi (-liivariksi).

halkaisija, klyyvari, liivari, leikkaajapurje, sisähalkaisija, sisäliivari, ulkohalkaisija, ulkoliivari

Etupurje. Kolmella keulaharuspurjeella varustetussa purjealuksessa keskimmäisin kolmiopurjeista. Neljällä keulaharuspurjeella varustetussa se on jaettu ulko- ja sisähalkaisijaksi (-liivariksi).

heittoploki, lämsäploki

Yhdeltä sivulta avonainen ploki. Ks. väkipyörä.

jiippi, myötäkäännös, lehmänkäännös

Avotuulessa halssinvaihto myötätuulen kautta. Jos purjealus ei luovittaessa pysty vastakäännökseen, kutsutaan halssinvaihtoa myötätuulen kautta lehmänkäännökseksi.

kryssätä, luovia

purjehtia vastatuuleen.

kuollut paino, dead weight, DWT, TDW, long ton

Aluksen kantavuus: lastin, ihmisten ja varastojen yhteispaino, joka saa aluksen vajoamaan tiettyyn lastiviivaan saakka. 1 dwt = 1000 kg, aiemmin long ton 1 lt = 1016,05 kg.

laaberi

Heikko tuuli.

laipio, skotti

Aluksessa poikittais- tai pituussuuntainen väliseinä.

laivanselvittäjä, meklari

Asiamies, agentti. Hoitaa laivaan ja sen lastiin liittyviä toimenpiteitä.

laivapäiväkirja, lokikirja

Päiväkirja johon merkitään kaikki matkan aikana sattuneet oleelliset tapahtumat ja tiedot.

laivapäiväkirja, lokikirja

Päiväkirja johon merkitään kaikki matkan aikana sattuneet oleelliset tapahtumat ja tiedot.

laivaston ruudukko

Laivaston käyttämä paikannusjärjestelmä, jossa lukusarjan kaksi ensimmäistä numeroa ilmaisevat paikan pohjois-eteläakselilla. Numero kasvaa vasemmalta oikealle. Ruudun koko on 1 neliökilometri.

lankonki, laakonki

Aluksen maihinnoususilta.

lankonki, laakonki

Aluksen maihinnoususilta.

lanne

Aluksen kyljen peränpuoleinen osa.

lanterna

Lyhty, kulkuvalot.

lasi

Laivakellolla annettu aikamerkki.

lastimerkki, lastiviiva, Plimsollin merkki

Laivan ulkokylkiin maalatut merkit, jotka ilmaisevat kuinka syvälle laiva voidaan eri olosuhteissa lastata.

lastimerkki, lastiviiva, Plimsollin merkki

Laivan ulkokylkiin maalatut merkit, jotka ilmaisevat kuinka syvälle laiva voidaan eri olosuhteissa lastata.

latvapurje

Purjelaivan raakamaston huipussa oleva kolmi- tai nelikulmainen purje.

leidarit

Köysitikkaat.

lenssata

Tyhjentää esim. painolastitankki. Myös purjehtia myötätuulta.

lenssi

Myötätuuli.

leveyspiiri, latitudi

Maantieteellinen leveys. Leveyspiirit ovat päiväntasaajan suuntaisia piirejä. Nollalatitudi on päiväntasaajalla ja jakaa maapallon pohjoiseen ja eteläiseen pallonpuoliskoon. Vrt. pituuspiiri.

liikki, palle

Purjeen reuna.

limisauma, klinkkeri, klinkkari

Limittäin, osittain toistensa päälle rakennettu aluksen kylkilaudoitus. Vrt. tasasauma.

linjalaiva

Noin 50 – 90 tykin, taistelussa samaan linjaan asettuvan sotalaivan nimitys 1600 – 1700-luvuilta.

litsa

Purjealuksessa köydestä, puusta tai raudasta valmistettu kiinnike, jolla purje kiinnitetään mastoon tai harukseen.

lokaaminen

Pienestä rikkomuksesta määrätty kurinpitosakko.

loki

Nopeus- ja matkamittari. Laahuslokia vedettiin aluksen perässä.

loorinki

Sivumyötäinen tuuli, laitamyötäinen tuuli. Tuuli aluksen peräkulman puolelta.

lossata

Lastin purkaminen.

luode

Laskeva vuorovesi, pakovesi. Vrt. vuoksi.

luoti

Vedensyvyyden mittauslaite. Köyden päässä oleva paino eli luoti heitettiin mittausta varten eteenpäin.

luuvata

Aluksen suunnan muuttaminen vastaisempaan tuuleen. Vrt. fallata.

lästi

Aluksen kantavuusmittayksikkö vuoteen 1877 asti, jolloin alettiin käyttää rekisteritonneja, 1 lästi on 1,85 rekisteritonnia. Ennen vuotta 1726 1 lästi oli 2240 kg. Vuoden 1726 jälkeen 1 raskas laivalästi on 2448 kg. Uusi lästi on 4250 kg. Lästiä käytettiin myös tilavuusyksikkönä.

lästimaksu

Merimiesten eläke- ja avustusrahastoon kannettu maksu. Käytetään nykyisin merimiesten huoltoon ja meripelastukseen.

pituuspiiri, longitudi, meridiaani, nollameridiaani

Maantieteellinen pituus. Pituuspiirit ovat maan pinnalla napojen kautta kulkevia isoympyröitä. Nollameridiaani (nollapituuspiiri) kulkee Greenwichiin tähtitornin kautta. Vrt. leveyspiiri.

päiväntasaaja, ekvaattori, linja

Isoympyrä, joka sijaitsee yhtä kaukana maan molemmista navoista ja jakaa maan eteläiseen ja pohjoiseen pallonpuoliskoon. Vrt. leveyspiiri.

viilari, lepuuttaja

Aluksen ulkokyljen laitasuoja.

ylähanka, luuvartti

Aluksen tuulenpuoli. Vrt. alahanka eli lee.

[/tab] [tab title=”M”]

auksiliaarialus, m/aux

Apumoottorialus. Moottorilla varustettu purjealus. ”auxiliary motor”.

haveri, merivahinko

Vahinko tai onnettomuus, joka kohtaa alusta tai lastia.

jiippi, myötäkäännös, lehmänkäännös

Avotuulessa halssinvaihto myötätuulen kautta. Jos purjealus ei luovittaessa pysty vastakäännökseen, kutsutaan halssinvaihtoa myötätuulen kautta lehmänkäännökseksi.

kaija, möljä

Laituri. Kaija myös tukiköysi- tai vaijeri.

laivanselvittäjä, meklari

Asiamies, agentti. Hoitaa laivaan ja sen lastiin liittyviä toimenpiteitä.

m/s

Moottorialus, motor ship.

maalspiikki, malspiikki

Köyden tai vaijerin pujontaan käytetty teräspiikki.

maalspiikki, malspiikki

Köyden tai vaijerin pujontaan käytetty teräspiikki.

maatuuli

Yöllä maalta merelle puhaltava tuuli.

maininki

Tyyntyneen tuulen aiheuttama jälkiaallokko tai kauempana olevan tuulen aiheuttama aallokko.

majakka

Useimmiten tornimainen kiinteä rakennelma, joka ohjaa merenkulkijoita. Majakoihin luetaan valomajakat ja valottomat tunnusmajakat eli pookit.

manilaköysi

Banaanikasveihin kuuluvan abacan kuidusta valmistettu köysi. On luonnonkuiduista vahvin, taipuisa ja kestää merivettä. Imee vain vähän vettä itseensä.

manööveri

Laivaston tai aluksen liike, aluksen käsittely.

mare Balticum

Itämeri. Vanha Itämerestä käytetty nimi.

mare nostrum

Meidän meremme. Muinoin Välimerestä ja myöhemmin myös Itämerestä käytetty nimitys.

masto

Purjealuksen pysty pyöröpuu johon puomi ja purjeet kiinnitetään.

maston kenkä

Puinen tai metallinen tuki, johon maston alapää on kiinnitetty tai upotettu.

matruusi

Ammattitaitoinen merimies.

mayday

Radioliikenteessä käytetty hätäkutsu.

meriarkeologia

Veden alla olevien, ihmisen tekemien rakennelmien tai esineiden tutkiminen eri osa-alueiden asiantuntijoiden kesken.

meriekipaasi

Laivasto-osasto, joka oli koottu suomalaisista ja toimi venäläisen johdon alaisena. Perustettu 1830, lakkautettu 1878.

merikortti

Merikartta.

meripeninkulma, merimaili, mpk

Yksi pituusminuutti, 1852 m.

meripeninkulma, merimaili, mpk

Yksi pituusminuutti, 1852 m.

meripeninkulma, merimaili, mpk

Yksi pituusminuutti, 1852 m.

meriselitys

Aluksen päällikön viranomaiselle antama selvitys merivauriosta tai -vahingosta.

merituuli

Päivällä rannikolla esiintyvä, mereltä maalle puhaltava tuuli.

mesaani

Purjelaivan mesaanimaston alin kahveli- tai kolmiopurje.

mesaanimasto

Kolme tai useampimastoisen purjelaivan takimmainen masto, jossa on kahveli, mutta ei raakoja. Kaksimastoisen laivan kahvelitakamasto, jos se on etumastoa lyhyempi.

messi

Miehistön ruokailutila.

messikalle, messipoika, messityttö, kalle

Kauppa-aluksissa palveluspoika ja kokin apulainen.

messikalle, messipoika, messityttö, kalle

Kauppa-aluksissa palveluspoika ja kokin apulainen.

messikalle, messipoika, messityttö, kalle

Kauppa-aluksissa palveluspoika ja kokin apulainen.

mestari

Konemestari.

miesluukku, manusluukku

Pieni luukku, josta pääsee tankkiin tai lastiruumaan.

miesluukku, manusluukku

Pieni luukku, josta pääsee tankkiin tai lastiruumaan.

mistraali

Etelä-Ranskassa puhaltava kylmä ja kuiva pohjoistuuli.

monitori

Matala, noin 1850-luvun jälkeinen höyrykäyttöinen sota-alustyyppi, jonka kansi nousi vain vähän merenpinnan yläpuolelle.

monsuunituuli

Intian valtamerellä vuodenaikojen mukaan puhaltava tuuli.

männän haalaus

Koneesta männän irrottaminen, huolto, tarkistus ja/tai korjaus.

märssykori

Tähystyspaikka laivan mastossa.

märssytanko

Maston toinen osa alhaaltapäin lukien.

märssypurje

Purjelaivan raakatakilassa toiseksi alin, usein jaettu ylä- ja alamärssypurjeeksi.

määrlinki

Pellavasta valmistettu kaksisäikeinen tervattu pellavanaru.

mönstrata

Pestata merimiehiä.

pii, maata piissä

Alus on paikallaan keula tuulta vasten tai purjealuksessa purjeet on säädetty niin, että alus on lähes paikallaan.

pituuspiiri, longitudi, meridiaani, nollameridiaani

Maantieteellinen pituus. Pituuspiirit ovat maan pinnalla napojen kautta kulkevia isoympyröitä. Nollameridiaani (nollapituuspiiri) kulkee Greenwichiin tähtitornin kautta. Vrt. leveyspiiri.

prammitanko, Maston kolmas osa alhaalta lukien.

.

[/tab] [tab title=”N”]

naakkeli, kohvernaakkeli

Aluksessa irrotettava puusta tai teräksestä tehty kiinnitystappi köysille.

naakkelipenkki

Aluksen reelinkiin tai maston ympärille kiinnitetty rei’ikäs lankku, johon naakkelit laitetaan.

naijata

Sitoa esim. purjetta puomiin.

navigoida

Ohjata alusta, määrittää sijainti.

nettorekisteritonni, NRT

Tilavuusmitta. 1 nrt = 2,83 m3, 100 englantilaista kuutiojalkaa. Vrt. bruttorekisteritonni.

nettorekisteritonni, NRT

Tilavuusmitta. 1 nrt = 2,83 m3, 100 englantilaista kuutiojalkaa. Vrt. bruttorekisteritonni.

nettovetoisuus

Aluksen hyötytilavuus, lastitilan tilavuus, ilmoitetaan nettorekisteritonneina. Saadaan vähentämällä bruttovetoisuudesta tiettyjen tilojen tilavuudet. Vrt. bruttovetoisuus.

nostin, falli

Purjeen nostinköysi tai -vaijeri.

pituuspiiri, longitudi, meridiaani, nollameridiaani

Maantieteellinen pituus. Pituuspiirit ovat maan pinnalla napojen kautta kulkevia isoympyröitä. Nollameridiaani (nollapituuspiiri) kulkee Greenwichiin tähtitornin kautta. Vrt. leveyspiiri.

silmäploki, neitsyt, jumpru, kalloploki, aaveensilmä

Laivassa käytetty litteänpyöreä puusta valmistettu rei’itetty ploki, jota ympäröi köysi tai rautavanne. Köysi kiersi silmien kautta muodostaen taljan.

[/tab] [tab title=”O”]

oktantti, sekstantti

Kulmanmittauslaite leveyspiirin laskemiseksi. Oktantin asteikkokaari 1/8-osa ja sekstantin 1/6-osa täydestä ympyrästä.

[/tab] [tab title=”P”]

ahdin, brassi, prassi

Purjealuksessa raa’an nokkaan kiinnitetty köysi tai vaijeri jolla raakapuut käännetään.

ahtaa, prassata

Purjealuksessa raakapuun kääntäminen ahtimien avulla haluttuun suuntaan. Ahtaa: myös lastata alus.

buugi, puuki

Halssi- tai reittiosuus.

hankavastainen, pitivinni, piilivinni

Tiukasti tuuleen purjehdittava suunta.

hankavastainen, pitivinni, piilivinni

Tiukasti tuuleen purjehdittava suunta.

isovene, parkassi, barkassi

Aluksen suurin laivavene.

keulapuomi, keulapuu, kokkapuomi, kokkapuu, puksprööti

Purjealuksen keulasta ulos työntyvä puomi, johon keulamaston harukset on kiinnitetty.

koija, pritsi, punkka

Vuode, makuusija.

koija, pritsi, punkka

Vuode, makuusija.

kryssimasto, pekiinimasto, begiinimasto

Kolmimastoisen täystakiloidun laivan takamasto. Neljä tai useampimastoisen täystakiloidun tai parkkilaivan toinen masto perästä lukien. Kuunarilaivan tai kuunarin kolmas masto keulasta lukien.

lastimerkki, lastiviiva, Plimsollin merkki

Laivan ulkokylkiin maalatut merkit, jotka ilmaisevat kuinka syvälle laiva voidaan eri olosuhteissa lastata.

liikki, palle

Purjeen reuna.

paaksata

Pyörittää konetta.

paalumasto

Yksiosainen masto ilman jatkotankoja. vrt. märssytanko ja prammitanko.

paapuuri

Aluksen vasen puoli perästä katsoen. Vrt. styyrpuuri.

painolasti, paarlasti, ballast

Tyhjään tai vajaasti lastattuun alukseen vakavoittamiseksi otettu toisarvoinen kuorma esim. vesi, kivi, hiekka.

painolasti, paarlasti, ballast

Tyhjään tai vajaasti lastattuun alukseen vakavoittamiseksi otettu toisarvoinen kuorma esim. vesi, kivi, hiekka.

pakata

Tuuli tulee purjeeseen väärältä (etu- tai taka)puolelta.

pakka

Keulakansi.

pantturit

Aluksen tukikaaret.

parkki

parkkilaiva. Vähintään kolmemastoinen, raakatakiloitu kauppalaiva, jonka takimmaisessa mastossa kahvelipurje.

parras, reelinki

Aluksessa kannen yläpuolinen laita, kyljen jatke.

pasaatituulet

Tasainen tuuli, joka puhaltaa noin 30 astetta päiväntasaajan molemmin puolin.

peilaus

Ruuman, pilssin, polttoainetankin jne. veden-/nestekorkeuden mittaaminen. Myös suuntiminen.

pekiini

Purjelaivan pekiinimaston alin raakapurje.

pentteri, pentri

Keittokomero.

pentteri, pentri

Keittokomero.

pertti, jalkapertti

Purjelaivan raakojen ja puomien alla oleva köysi tai vaijeri, jonka päällä purjeita käsiteltäessä seisotaan.

peräpeili

Aluksen perän tasomainen osa.

piiru

Kompassikehän 32. osa, 11,25 astetta.

pii, maata piissä

Alus on paikallaan keula tuulta vasten tai purjealuksessa purjeet on säädetty niin, että alus on lähes paikallaan.

pilvipurje

Suurissa purjealuksissa röijelin yläpuolella käytetty ylin raakapurje.

pinassi

Kolmimastoinen täystakiloitu tasaperäinen sota- ja kauppa-alus 1600-luvulta.

pituuspiiri, longitudi, meridiaani, nollameridiaani

Maantieteellinen pituus. Pituuspiirit ovat maan pinnalla napojen kautta kulkevia isoympyröitä. Nollameridiaani (nollapituuspiiri) kulkee Greenwichiin tähtitornin kautta. Vrt. leveyspiiri.

pleissata, spleissata, pujoa

Yhdistää köyttä tai vaijeria tai tehdä silmukka tms. määrätyllä tavalla säikeitä punoen.

pleissata, spleissata, pujoa

Yhdistää köyttä tai vaijeria tai tehdä silmukka tms. määrätyllä tavalla säikeitä punoen.

poliisi, poopassi

Laivassa tähystäjän ja ruorimiehen lisäksi vahtivuoron kolmas jäsen.

poliisi, poopassi

Laivassa tähystäjän ja ruorimiehen lisäksi vahtivuoron kolmas jäsen.

pollari

Pylväs tai tolppa aluksen kannella köysien kiinnittämistä varten.

polvi

Puualuksessa kansipalkkien ja kylkikaarien yhtymäkohdan tuki- ja sidepuu.

pooki

Valoton tunnusmajakka.

prammitanko, Maston kolmas osa alhaalta lukien.

.

prammipurje

Purjelaivan raakatakilassa märssypurjeen yläpuolella oleva raakapurje. Usein jaettu ylä- ja alaprammipurjeiksi.

priki

Kaksimastoinen raakatakiloitu purjelaiva, jonka isomastossa lisäksi kahvelipurje. Ks. snaupriki.

prikipurje

Prikin takamastossa oleva kahvelipurje.

proviantti

Aluksessa olevat muonavarat.

pukseeri

Hinaaja

pulina

Purjeen säätököysi. Väännös termista ”bow line”.

pultaani

Purjekangas.

puomi

Aluksessa pyöröpuu, johon purjeen alareuna kiinnitetään tai jolla purjetta levitetään.

puomikaija

Puomia sivulta päin tukevat köydet.

puominkannatin, dirkki

Aluksen takilassa oleva köysi, jolla kannatetaan puomin ulkopäätä.

purrata

Herättää.

pursimies, puosu, poosu

Pätevä merimies, joka päällystön alaisena johtaa laivaväen töitä.

pursimies, puosu, poosu

Pätevä merimies, joka päällystön alaisena johtaa laivaväen töitä.

pursimies, puosu, poosu

Pätevä merimies, joka päällystön alaisena johtaa laivaväen töitä.

pushermasto

Seitsemän tai useampimastoisen kuunarin tai kuunarilaivan kuudes masto keulasta lukien.

puuppi

Lyhyt puolikansi.

päiväntasaaja, ekvaattori, linja

Isoympyrä, joka sijaitsee yhtä kaukana maan molemmista navoista ja jakaa maan eteläiseen ja pohjoiseen pallonpuoliskoon. Vrt. leveyspiiri.

röijeli, pikkuprammi, bovenprammi, puuvenprammi

Purjelaivan raakatakilassa prammipurjeen yläpuolella oleva raakapurje.

röijeli, pikkuprammi, bovenprammi, puuvenprammi

Purjelaivan raakatakilassa prammipurjeen yläpuolella oleva raakapurje.

sieniankkuri, pata-ankkuri

Sienimäinen tai kauhamainen ankkuri.

väkipyörä, ploki, bloki, pylpyrä

Akselilla pyörivä pyörä, jonka kehällä on uurre köyttä varten.

väkipyörä, ploki, bloki, pylpyrä

Akselilla pyörivä pyörä, jonka kehällä on uurre köyttä varten.

yläkansi, pääkansi

Aluksen ylin, koko laivan yhtämittaisesti jatkuva vedenpitävä, usein ainoa kansi.

[/tab] [tab title=”Q”] [/tab] [tab title=”R”]

parras, reelinki

Aluksessa kannen yläpuolinen laita, kyljen jatke.

raaka

Purjealuksen mastoon vaakasuorasti keskeltä kiinnitetty pyöröpuu johon raakapurje kiinnitetään.

raakapurje

Raakaan kiinnitettävä suunnikkaan tai puolisuunnikkaan muotoinen purje.

raakapurjekuunari

Kaksimastoinen purjelaiva, jonka etumastossa raakatakila ja takamastossa kahvelitakila.

raakitorvi

Ilmanvaihtotorvi.

radiohiiliajoitus

Radioaktiivisen hiilen C-14 puoliintumisaikaan perustuva iänmääritysmenetelmä. Vrt. dendrokronologia.

rakki

Vahva rautahela, joka kiinnittää raakapuun mastoon.

ranapalkki

Aluksen keulassa poikittain oleva, kyljestä ulostyöntyvä palkki, jonka varaan ankkuri nostetaan.

ranka, vannas, steevi

Kölin ylöspäin kääntyvä jatko-osa sekä keulassa että perässä. Steevi on keulavannas.

redi

Satamaulappa, ankkuroitumisalue.

reivata

Vähentää purjeita tai purjepinta-alaa.

reiviseislinki, seissinki

Reivinaru. Purjeiden kiinnittämiseen puomiin tai raakaan käytetty köydenpätkä.

rekisteritonni

Tilavuusmittana 1 rekisteritonni = 2,83 m³ = 100 englannin kuutiojalkaa. Painomittana 1 lästi = 1,85 rekisteritonnia.

risteilijä

Suuri, nopea, tykein ja nykyisin ohjuksin varustettu 1800-luvun lopusta lähtien käytetty sotalaivan nimitys tai nykyisin matkustajien kuljetukseen ja vapaa-ajan viettoon tarkoitettu yleensä ylellinen laiva.

runhultti

Aluksen pyöröpuitten yleisnimi.

rustiraudat

Vahvat rautahelat, joihin mastoja sivulta tukevat vantit kiinnitetään.

ruuma

Lastille varattu tila kauppa-aluksessa.

rynnäs

Aluksen keulakupu. Kyljen keulanpuoleinen osa. Vrt. lanne.

röijeli, pikkuprammi, bovenprammi, puuvenprammi

Purjelaivan raakatakilassa prammipurjeen yläpuolella oleva raakapurje.

skanssi, ruffi

Miehistön suoja, miehistön yhteismajoitustila.

takila, riki

Aluksen masto, puomit, tangot ja köysistö. Vrt. juokseva ja kiinteä takila.

[/tab] [tab title=”S”]

halkaisija, klyyvari, liivari, leikkaajapurje, sisähalkaisija, sisäliivari, ulkohalkaisija, ulkoliivari

Etupurje. Kolmella keulaharuspurjeella varustetussa purjealuksessa keskimmäisin kolmiopurjeista. Neljällä keulaharuspurjeella varustetussa se on jaettu ulko- ja sisähalkaisijaksi (-liivariksi).

halkaisija, klyyvari, liivari, leikkaajapurje, sisähalkaisija, sisäliivari, ulkohalkaisija, ulkoliivari

Etupurje. Kolmella keulaharuspurjeella varustetussa purjealuksessa keskimmäisin kolmiopurjeista. Neljällä keulaharuspurjeella varustetussa se on jaettu ulko- ja sisähalkaisijaksi (-liivariksi).

harus, staagi, taaki

Aluksen mastoja pituussuuntaan tukeva köysi tai vaijeri.

jalus, skuutti

Purjeen säätököysi, jolla purjeen uloin alakulma säädetään tuuleen nähden sopivaan asentoon. Vrt. ahdin.

ketjulukko, sakkeli

U:n muotoinen, kierretapilla varustettu, kettingeissä ja ketjuissa käytetty lukko.

laipio, skotti

Aluksessa poikittais- tai pituussuuntainen väliseinä.

oktantti, sekstantti

Kulmanmittauslaite leveyspiirin laskemiseksi. Oktantin asteikkokaari 1/8-osa ja sekstantin 1/6-osa täydestä ympyrästä.

pleissata, spleissata, pujoa

Yhdistää köyttä tai vaijeria tai tehdä silmukka tms. määrätyllä tavalla säikeitä punoen.

ranka, vannas, steevi

Kölin ylöspäin kääntyvä jatko-osa sekä keulassa että perässä. Steevi on keulavannas.

reiviseislinki, seissinki

Reivinaru. Purjeiden kiinnittämiseen puomiin tai raakaan käytetty köydenpätkä.

saaristofregatti

Kaleerien korvaajaksi tarkoitettu soudettava alus Ruotsi-Suomen laivastossa.

s/s

Höyryalus, steam ship.

saluutti

Tervehdys- tai kunnialaukaus tyhjin panoksin.

sargassomeri

Atlantissa Kanariansaarten ja Länsi-Intian välissä oleva levämeri.

scirocco

Välimerellä Afrikasta puhaltava lämmin myrskytuuli.

seilimaakari

Purjeentekijä. Purjealuksessa hoiti purjeiden valmistuksen ja korjauksen.

shebekki

Siro, nopea ja matalakulkuinen, kolmemastoinen Välimerellä liikennöinyt purjelaiva 1600-1700-luvuilla. Samantyyppinen muunnelmana Venäjän laivastossa.

sieniankkuri, pata-ankkuri

Sienimäinen tai kauhamainen ankkuri.

siiffi, chiiffi

Konepäällikkö.

sikoköli

Kölin pituinen ja sen yläpuolinen rakenneosa, joka sitoo yhdessä kölin kanssa kaaret ja pohjapalkit paikoilleen.

silmäploki, neitsyt, jumpru, kalloploki, aaveensilmä

Laivassa käytetty litteänpyöreä puusta valmistettu rei’itetty ploki, jota ympäröi köysi tai rautavanne. Köysi kiersi silmien kautta muodostaen taljan.

sinkkelipylpyrä

Pylpyrä, jossa on kaksi pyörää peräjälkeen.

skailetti, skylight, valoarkku

Kattoon tehty korokeikkuna.

skailetti, skylight, valoarkku

Kattoon tehty korokeikkuna.

skampavoija

Neljänneskaleeri, pienikokoinen kaksimastoinen kaleeri Venäjän laivastossa.

skanssi, ruffi

Miehistön suoja, miehistön yhteismajoitustila.

skeid, skeidar

Viikinkien, sotatarkoituksiin käyttämä suurehko laiva. Vrt. drake.

skeid, skeidar

Viikinkien, sotatarkoituksiin käyttämä suurehko laiva. Vrt. drake.

slagi

Kivihiilen tai koksin palanut kuonajäte.

sleissi

Kuonakanki.

slipi

Vetotelakka.

sluuppi

Yksimastoinen purjealus kiinteällä keulapuomilla. Isopurje, latvapurje ja halkaisijapurjeet.

snaumasto

Purjealuksessa aivan isomaston taakse sijoitettu masto kahvelia varten.

snaupriki

Priki, jossa kahveli kiinnitetty snaumastoon. Alunperin kaikki prikit olivat snauprikejä.

snekka

Viikinkien käyttämä pitkä ja kapea soutu- ja purjealus.

solmu

Nopeuden yksikkö merellä, 1 solmu = 1 mpk/h

souvari

Sataman ahtaaja.

stemplata

Estää lastin liikkuminen kiilaamalla tai erillisillä tukirakennelmilla.

stuertti

Talousosaston miespuolinen esimies. Vrt. trissa.

styyrpuuri

Aluksen oikea puoli perästä katsottuna. Vrt. paapuuri.

sydvesti

Vedenpitävä, niskaa suojaava lakki.

sykloni

Pyörremyrsky. Matalapaine.

[/tab] [tab title=”T”]

andra, toinen perämies

Vastasi purjehduksen aikana oikean laidan vahdista ja työskentelystä kannella.

ankkuritukki, tukki

Ankkurivarren yläpäässä poikittain oleva tukki, joka kääntää ja pitää ankkurikourat merenpohjaa vastaan.

hakurahtilaiva, tramppi

Rahtilaiva, joka kuljettaa rahtia kysynnän ja tarjonnan mukaan.

harata, trallata

Varmistaa esim. kulkuväylän syvyyttä tai etsiä hylkyä tai miinoja trallilla.

harus, staagi, taaki

Aluksen mastoja pituussuuntaan tukeva köysi tai vaijeri.

kahvelikuunari, hoilo, tasalatvakuunari

Kaksimastoinen kahvelitakiloitu purjelaiva.

kuollut paino, dead weight, DWT, TDW, long ton

Aluksen kantavuus: lastin, ihmisten ja varastojen yhteispaino, joka saa aluksen vajoamaan tiettyyn lastiviivaan saakka. 1 dwt = 1000 kg, aiemmin long ton 1 lt = 1016,05 kg.

taavetti

Aluksen partaalla oleva kiertyvä nostokurki veneiden, ankkureiden yms. nostamiseksi alukseen.

taifuuni

Kaakkois-Aasiassa esiintyvä pyörremyrsky.

takila, riki

Aluksen masto, puomit, tangot ja köysistö. Vrt. juokseva ja kiinteä takila.

talja, jiina

Väkipyörä, jonka muodostaa kaksi köyden yhdistämää yksi- tai useampipyöräistä plokia. Useampikertaistaa käytetyn voiman.

talonpoikaisalus

Maaseudun asukkaitten muodostaman laivaisännistön varustama ja rakennuttama yleensä pienikokoinen laiva.

talonpoikaispurjehdus

Maalaisväestön harjoittama purjehduselinkeino.

tamppi

Vapaa köydenpää.

tasasauma, kravelli

Aluksen tasasaumainen kylkilaudoitus. Vrt. limisauma

telegrammi

Konekäskyvälitin komentosillan ja konehuoneen välillä.

timperi

Kirvesmies laivalla.

tokka

Rakennustelakka, satama-allas.

tornado

Voimakas ja tuhoisa paikallinen ilmapyörre. Vrt hurrikaani.

touvi

Paksu köysi.

triivaaminen

Tilkitseminen.

trimmari

Hiililämmitteisessä höyryaluksessa lämmittäjän apulainen.

trimmaus, viippaus

Aluksen lastin siirtäminen halutun trimmin eli keula- ja peräsyvyyksien eron saavuttamiseksi.

trippelikone

Kolmipaisuntainen mäntähöyrykone. Vrt. kompoundi- ja kvadruppelikone.

trissa

Emäntä, naispuolinen talousesimies. Vrt. stuertti.

trombi

Pyörrepatsas. Paikallinen pyörremyrsky.

trossi

Paksu köysi.

tukkiankkuri, amiraliteettiankkuri

Perinteinen ankkurityyppi, johon kuuluu kourat ja tukki.

tunkki, donkey

Apuhöyrykone. Tunkiksi kutsutaan myös alipäällystöön kuuluvaa konemiestä. Vrt. donkeyman.

turkki

Aluksen sisäpuolinen kansi.

tuulensilmä

Täysvastaisen tuulen suunta.

tyfoni

Paineilmakäyttöinen vihellin.

tykkisluuppi, tykkijolla, tykkipursi, tykkivene

Soudettava, voimakkaasti aseistettu, matalakulkuinen, ja helposti ohjattava pieni sota-alus 1700-luvulla.

täkki

Aluksen ulkokansi.

täystakila

Raakapurjeilla varustettu takila.Jokaisessa mastossa raakapurje(et).

töijata

Kiinnittää alus esim. laituriin.

[/tab] [tab title=”U”]

halkaisija, klyyvari, liivari, leikkaajapurje, sisähalkaisija, sisäliivari, ulkohalkaisija, ulkoliivari

Etupurje. Kolmella keulaharuspurjeella varustetussa purjealuksessa keskimmäisin kolmiopurjeista. Neljällä keulaharuspurjeella varustetussa se on jaettu ulko- ja sisähalkaisijaksi (-liivariksi).

halkaisija, klyyvari, liivari, leikkaajapurje, sisähalkaisija, sisäliivari, ulkohalkaisija, ulkoliivari

Etupurje. Kolmella keulaharuspurjeella varustetussa purjealuksessa keskimmäisin kolmiopurjeista. Neljällä keulaharuspurjeella varustetussa se on jaettu ulko- ja sisähalkaisijaksi (-liivariksi).

uisko

Mastolla varustettu soutuvene Laatokalla. Myös matka- ja pitäjäveneiden nimitys.

uppouma, deplasementti

Aluksen syrjäyttämän vesimäärän paino.

[/tab] [tab title=”V”]

ranka, vannas, steevi

Kölin ylöspäin kääntyvä jatko-osa sekä keulassa että perässä. Steevi on keulavannas.

skailetti, skylight, valoarkku

Kattoon tehty korokeikkuna.

trimmaus, viippaus

Aluksen lastin siirtäminen halutun trimmin eli keula- ja peräsyvyyksien eron saavuttamiseksi.

vantti

Aluksen mastoa sivultapäin tukeva köysi tai vaijeri.

vanttiruuvi

Vanttien kiristämiseen käytetty putkimainen ruuvi.

varppausankkuri, driki

Kevyt ankkuri, jota käytettiin aluksen hinaamiseksi eteenpäin esim. satamassa.

vastakäännös, venda, ämmänkäännös

Luovittaessa halssinvaihto tuulensilmän kautta. Avotuulessa, jiipin sijasta esim. turvallisuussyistä, halssinvaihto tuulensilmän kautta on ämmänkäännös.

vastakäännös, venda, ämmänkäännös

Luovittaessa halssinvaihto tuulensilmän kautta. Avotuulessa, jiipin sijasta esim. turvallisuussyistä, halssinvaihto tuulensilmän kautta on ämmänkäännös.

veckosjö, viku

Todennäköisesti viikinkiajalla käytetty kuljetun matkan yksikkö, soutajien vaihto- tai levähdysväli. Noin 7,5 km, vaihteluväli väylästä riippuen n. 3,8 – 9 km.

veckosjö, viku

Todennäköisesti viikinkiajalla käytetty kuljetun matkan yksikkö, soutajien vaihto- tai levähdysväli. Noin 7,5 km, vaihteluväli väylästä riippuen n. 3,8 – 9 km.

venttiili

Pyöreä, avattava sulkuluukullinen laivaikkuna.

viilari, lepuuttaja

Aluksen ulkokyljen laitasuoja.

viirata

Laskea tai löysätä.

viistopurje

Purjelaivan pitkittäissuunnassa oleva purje esim. harus- tai kahvelipurje. Myös kolmionmuotoisten purjeiden nimitys.

visseli

Vihellin.

vuoksi

Nouseva vuorovesi. Vrt. luode.

vuorovesi

Vedenpinnan korkeuden jaksottainen vaihtelu, jonka saa aikaan kuun ja auringon vetovoima sekä maapallon pyöriminen. Vuoksi on nouseva ja luode laskeva vuorovesi.

väkipyörä, ploki, bloki, pylpyrä

Akselilla pyörivä pyörä, jonka kehällä on uurre köyttä varten.

välimasto

Täystakiloidun laivan tai parkin kolmas masto keulasta lukien.

väylinki

Purjealuksen vanteissa olevat köysitikkaat.

[/tab] [tab title=”W”]

w

[/tab] [tab title=”X”] [/tab] [tab title=”Y”]

yliperämies, försti

Laivan arvojärjestyksessä kapteenin jälkeen seuraava. Kauppalaivastossa vuoteen 1962 asti käytettiin nimitystä ensimmäinen perämies. Hänelle kuului vastuu laivan hoidosta ja laivatöiden sujumisesta. Vrt. ensimmäinenperämies.

ylähanka, luuvartti

Aluksen tuulenpuoli. Vrt. alahanka eli lee.

yläkansi, pääkansi

Aluksen ylin, koko laivan yhtämittaisesti jatkuva vedenpitävä, usein ainoa kansi.

[/tab] [tab title=”Z”] [/tab] [tab title=”Å”] [/tab] [tab title=”Ä”]

akansolmu, ämmänsolmu

Väärin tehty merimiessolmu joka luistaa.

vastakäännös, venda, ämmänkäännös

Luovittaessa halssinvaihto tuulensilmän kautta. Avotuulessa, jiipin sijasta esim. turvallisuussyistä, halssinvaihto tuulensilmän kautta on ämmänkäännös.

[/tab] [tab title=”Ö”]

öljystimmi

Öljylämmitteinen höyrylaiva. Vrt. kolistimmi.

[/tab] [/tabs]