Kyseessä on eräs vuoden 1921 vaatimista lukuisista suomalaishaaksirikkoisista.
Hl.Oy Kuusiston omistama höyrylaiva Kustavi (ent. Necken) oli Ruotsin Bergsundissa rakennettu 148 brt:n komposiittirakenteinen (teräsrunko, puukyljet) alus. Sen pituus oli 32,7 metriä ja leveys 5,6 metriä. Se oli lähtenyt normaalille viikkovuorolleen Turusta Strömman kanavan kautta Helsinkiin 4. marraskuuta. Hangon kohdalla takakannella lastina olleet 10 000 lautatonnia siirtyivät aallokon takia ja kaatoivat vastustamattomasti laivan kokonaan. Alus katkesi ja upposi 32 metrin syvyyteen Hangon edustalle, Meijerfeltin viereen.
Satamakonttorissa pyydettiin satamassa olleen höyrylaiva Oivan päällikköä lähtemään apuun paikalle, mutta tämä kieltäytyi jyrkästi vedoten ankaraan merenkäyntiin. Tästä tunnin kuluttua ryöppyävä vesi toi rantaan kaksi pelastusvöillä varustautunutta eloonjäänyttä, vähän myöhemmin rantautui neljä henkensä menettänyttä. Myöhemmin ilmeni, että kapteeni Albin Hollstenin ja 14:n muun miehistön jäsenen lisäksi oli hukkunut myös 13 matkustajaa.
Merenkulkutarkastajan lausunnon mukaan Kustavin päällikkö oli ”rohkea, aivan liian rohkea… kansilasteja ei ollut tuettu, ei kyllin lujasti sidottu eikä liioin sivuportteja pidetty matkalla oltaessa säpissä”.
Vastaa